Olen toiminut kuluneen valtuustokauden Espoossa varavaltuutettuna. Kun pesti alkoi, olin osittain kauhuissani. Olimme vasta muuttaneet Espooseen ja tietämykseni kaupungista oli varsin vajaa. Häpesin sitä, joten aloin pikku hiljaa lukemaan ja tutkimaan eri alueiden historiaa ja erityisyyttä. Missä on mitäkin palveluja? Miten asiat Espoossa toimivat? Kyselin asioista ystäviltä, jotka olivat asuneet Espoossa pidempään. Opin nopeasti rakastamaan uutta kotikaupunkiani ja samalla kävi myös selväksi, että tänne me jäisimme. Täällä me kasvattaisimme lapsemme. Tätä paikkaa kutsuisimme kodiksi. Täällä lapsemme kävisivät päiväkodin ja koulun, ja jos hyvin käy, täällä me vanhenisimme pihakeinussa yhdessä keinuen. Millaisessa Espoossa sitten haluaisin tämän kaiken tehdä? Valtuustosalissa puheet olivat usein kylmiä ja kovia. Haluttiin säästää ja kaikki uusi oli pelottavaa ja vierasta. Ja samaan aikaan lapsemme ja nuoremme kuitenkin pärjäsivät koulussa ja kirjastomme valittiin maailman parhaaksi.
Kun mietin syitä miksi haluan vaikuttaa kiteytyvät ne hyvin lyhyesti inhimillisyyteen. Meidän on pidettävä huolta toisistamme. Ketään ei saa jättää yksin, niiden taakkaa, joiden harteilla on jo liikaa on autettava. On vähennettävä painolastia ja annettava aikaa pysähtyä. Minulle tämä tarkoittaa laadukkaita, hyviä ja erityisesti ennaltaehkäisyyn panostavia palveluita.
- Laadukasta varhaiskasvatusta ja koulutusta
- Ennaltaehkäiseviä resursseja mielenterveyspalveluihin
- Aktiivista ja eteenpäinvievää otetta sotepalveluissa
- Inhimillistä ja arvokasta vanhenemista omassa kodissa tai hoitolaitoksessa
Kasvava kunta ei säästä lapsilta ja nuorilta. Tarvitsemme leikkipuistoja ja kerhoja niin kotona vauvan kanssa oleville, kuin pienille alakoululaisillekin. Tarvitsemme resursseja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, niin että tukea tarvitseva lapsi saa sitä heti, eikä päiväkodin henkilökunta uuvu. Tarvitsemme aktiivista puuttumista kiusaamiseen, nollatoleranssia syrjinnälle. Tarvitsemme oppimista tukevia oppimisympäristöjä, eli tarpeeksi pieniä ryhmäkokoja niin päiväkodeissa, kuin kouluissakin. Lasten levottomuus lisääntyy -meidän on syytä pysähtyä ja rauhoittaa niitä kaikista tärkeimpiä tiloja, jossa lapsemme ja nuoremme kodin lisäksi kasvavat. Tarvitsemme lisää koulupsykologeja ja kuraattoreja, niin että turvallinen aikuinen on aina lähellä, jolle uskaltaa puhua elämän haastavista asioista. Tarvitsemme edullisia ja maksuttomia matalan kynnyksen harrastuksia, niin että jokaisella lapsella ja nuorella on halutessaan taide- tai liikuntaharrastus.
Ennen kaikkea tarvitsemme politiikkaan empatiaa: lukujen takana on aina inhimillisen tarpeet. Kartoitetaan paremmin nämä tarpeet ja suunnataan niitä varhaiskasvatukseen ja koulutukseen. Otetaan käyttöön terapiatakuu. Mahdollistetaan selkeät hoitopolut ja hoitoon pääsy. Tuetaan inhimillistä ja arvokasta vanhuutta ihmistä itseään kuunnellen. Kehitetään kotipalveluiden saatavuutta, julkista liikennettä ja kaikkea mikä tukee pitkää vanhuutta omassa kodissa. Niin että pihakeinussa voi keinua mahdollisimman pitkään. Niin että omassa keittiössä tietää missä kaikki asiat ovat. Taataan kuitenkin aina myös hoitopaikat niitä tarvitseville. Ketään ei jätetä yksin, ei lapsena, eikä ikäihmisenä.
Nostetaan inhimillisyys niin puheissa, kuin teoissakin politiikan keskiöön! Sen olen varavaltuutettuna Espoossa toimiessani oppinut että inhimillisyys unohtuu. Ihmisistä puhutaan kuluerinä. Ihmisiä arvostellaan puheissa sen mukaan mistä he ovat Espooseen muuttaneet ja millainen perhe heillä on. Toivon, ettei erityisesti yhdenkään lapsen ja nuoren tarvitse kuulla tällaista heidän identiteettiään solvaavaa puhetta. Toivon, ettei ketään jätetä yksin, silloin kun on mahdollisuus tarjota apua. Arvoisat tulevat valtuutetut, muistakaa puheissanne puhuvanne meistä.
Mun pulla sun uuni 