Pakastetut alkiot ja vauvat

Reciprocal IVF hoidoissa tarkoituksena on tuottaa ensin sopivan kokoisia munasoluja ja kerätä ne punktiolla talteen. Tämän jälkeen munasolut hedelmöitetään lahjoittajan siittiöillä ja hedelmöittyneitä alkioita viljellään muutamia päiviä ennen siirtoa puolison kohtuun. Koska alkio ei tule kohtuun kahden tai kolmen päivän ikäisenä vaan noin viiden päivän kuluttua ovulaatiosta (tätä ennen se on munasarjoissa) niin alkio on tehokkainta siirtää kohtuun balstokystivaiheessa. Yleensä noin viiden päivän ikäisenä alkio on saavuttanut blastokystivaiheen ja on valmis kiinnittymään kohdun limakalvoon. Näin ollen pitkällä viljelyllä päästään lähemmäksi alkion luontaista aikataulua.

Pitkän viljelyn avulla on myös mahdollista nähdä erot alkioiden välillä ja sitten on mahdollista valita parhaat alkiot siirtoon sekä pakastettaviksi.  Keskimäärin 40% hedelmöittyneistä munasoluista kehittyy blastokystivaiheeseen. Tällöin myös suljetaan pois 60% jotka eivät olisi johtaneet raskauden jatkumiseen ainakaan toivottuun päämäärään asti eli vauvaaaan!

Blastokystissä soluja on jo noin sata. Ulkosolut ovat litteitä, tiukasti toisiinsa kiinnittyneitä soluja, jotka ympäröivät blastokystin nesteen täyttämää onteloa. Alkio kiinnittyy kohtuun ulkosolujen avulla (näistä muodostuu sitten istukka). Tämän jälkeen muutos on nopeaa. Blastokystin siirtopäivä on noin. raskausviikko 2+5, sillä raskausviikot lasketaan edellisten kuukautisten mukaan. Kuudennella raskausviikkoolla alkion aivot kehittyvät ja sydän alkaa lyödä eli raskaus voidaan todeta esimerkiksi varhaisultrassa. Yhdennellätoista raskausviikolla kaikki rakenteet ovat muodostuneet valmiiksi, joten aletaan puhua alkion sijaan sikiöstä. Vauva gets real!

Meillä jäi IVF kierroksista blastokystejä pakkaseen 11+10 + 3 (jotka on jo käytetty) mikä on ymmärtääksemme aika hurja määrä. Osoittauduimme molemmat tavallista hedelmällisemmiksi ja alkiot hyviksi. Tämä herättää tietysti jatkuvaa puntaroimista sen suhteen mitä alkiolle teemme. Hoitoihin mennessä emme todellakaan voineet tietää kuinka monta alkiota hoitojen jälkeen meillä olisi, tavallisempi saalis taitaa olla 1-6 kuin yli kymmenen. Näiden lisäksi olemme jo käyttäneet tosiaan 3 alkiota edellisiin raskauksiin ja niiden yrittämiseen. Eli what to do?

Olemme myös koko ajan halunneet ison perheen. Reciprocal IVF:ssä alkiota ei voi myöskään lahjoittaa eteenpäin. Ja ajatuksen tasolla jotenkin koemme suurta omistajuutta juuri näihin alkioihin, nehän on meidän rakkausmixejä. Omia munasolujani voisin hyvin luovuttaa sillä tiedän hyvin ettei vanhemmuus ole pelkkää biologiaa vaan ihan jotakin muuta ja että lapsen kantaminen tähän maailmaan tekee siitä kyllä ihan 100% oman, mutta jotenkin olen ihan tyytyväinen että nämä ovat meidän ja vain meidän rakkauspakkauksia mutta tsiisush miksi niitä siunaantui niin paljon ja mitä me niillä oikein teemme. Vauvoja lisää?

Luonnollisesti alkioiden säilytys klinikalla ei ole mitenkään ilmaista vaan maksamme molempien kertojen alkioista vuosittaista säilytysmaksua. SOS. Jenkeissä on joku koulukunta jonka mukaan kaikki alkiot pitäisi saada istuttaa kohtuun elämän nimissä SUPER SOS, mutta hallelujah siihen mekään ei olla valmiita vaikka vielä lapsia lisää halutaankin.

Pakkasessa lapsettomuusklinikalla on alkioita ja kello tikittää 🙂 Eikö niitä ole velvollisuus käyttää kun niitä siunaantui niin paljon, tuntuisi kauhealle hylätä näin ihana mahdollisuus 😉

Advertisement

Julkaissut munpullasunuuni

Meidän sateenkaariperheen reciprocal ivf matka ja elämää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: